Omaa yrittämistä ja palvelutarjontaa ohjaa vahva arvopohja ja vastuullinen ajattelu yhteiskunnallisesti, humaanisti sekä sosiaalisesti. Ei kai yrittämisessä muutoin mitään järkeä olisikaan? Tarkoitan, että sen yksi vahvoista motivaatiotekijöistä on mahdollisuus tehdä asioita haluamallaan tavalla. On siis erittäin tärkeää, että pystyn seisomaan toiminnan takana ylpeänä siitä, etten ole tinkinyt itselle tärkeistä arvoista. Yksi tällainen on kestävä toiminta tai yritysslangilla kestävä muotoilu mutta mitä se Arkikullassa sitten tarkoittaa?
Määrittelen sitä niin, että palvelut tapahtuvat vanhaa kulttuuriperintöä kunnioittaen ja kierrättäen, yli sata vuotta vanhassa pihapiirissä ja talossa, jonka pienet huoneet on täytetty vanhoilla, käytetyillä huonekaluilla ja astioilla. Yhtä mattoa lukuun ottamatta kaikki tavarat ovat ostettu ja haettu henkilökohtaisesti joltain ihmiseltä hänen kotoaan. Myös kahvinkeitin, astianpesukone sekä kylmälaitteet. Itselle on tärkeää, että jo olemassa olevat esineet saavat mahdollisimman pitkän elinkaaren ja tämä toimintaympäristö huomioon ottaen, uudet esineet tai huonekalut eivät olisi esteettisesti myöskään sopineet miljööseen. Nyt kukin esine kertoo omia tarinoitaan henkimällä jo elettyä ja koettua. Ne luovat samalla oman tunnelmansa tilaan ja vahvistavat parittomuudellaan sekä kolhuillaan suvaitsevaisuuden ja sallivuuden ilmapiiriä: ”sinullakin on oikeus tulla tänne juuri sellaisena kuin olet. Olet arvokas ja hyödyllinen juuri tuollaisena, mihin tänään voit ja pystyt!
tämä projektini on rakentunut hyvin intuitiivisesti, mutta yhtä lailla koko ajan ohjenuorana on ollut, että tämä pieni kulttuuri- ja taidetalo kestää aikaa, eikä hyppää ohimenevien trendin aallokossa tai pyri tavoittelemaan markkinahumua tai suuria massoja. Pyrkimyksenä on vastata aikaa kestäviin ihmisen perustarpeisiin: lepohetki, ravinto, sosiaaliset suhteet, itseilmaisu ja luovuus.
toiminnan tulee olla sen kokoisista, että kaiken järjestäminen ja kokeminen ovat samalla aina sekä elämys että mahdollisuus kohdata ja kokea asioita, joista jää hyvä mieli ja koetut asiat pystyy ymmärtämään, jäsentämään ja pureskelemaan niin, että saatua hengen ravintoa riittää kuin ”pitkäkestoisesta hiilihydraatista ” eli oivalluksia ja hyvää mieltä kestäisi melko pitkään eikä ainoastaan nopeasta noususta ja laskusta huumaantumalla. Siksi klassista taidetta: musiikki, kirjallisuusm kuvataide ja käsityöt, vaikka toki myös nykytaiteiden formaatissa. kulttuuriin kuulu muutos ja taiteisiin luovuus, joten kestävää on myös se, että kykenee sekä nauttimaan klassisesta vanhasta kuin inspiroitumaan uudesta. Klassisuus peilautuu ihmisyyden muuttumattomiin elementteihin ja nykykulttuuri edustaa aikaa jota koemme ja elämme juuri nyt.