No voihan yrittäjyys

Miten oiva onkaan äidinkielemme! Yrittäjä- sanana ja merkityksenä kuvaa hyvin osuvasti yhteiskunnan asenteita sekä yrittäjänä toimivien arkea: yritä, yritä!
Totta tietenkin. Monenlaista sinnikkyttä ja yrittämistä tarvitaan elannon saamisessa ja ylipäänsä arjessa selviytymisessä. Hyvin tuoreena yrittäjänä olen ollut kuitenkin yllättynyt niistä kannanotoista, joita saa lukea yritysoppaista, ihmisten elekielestä tai yhteiskunnallisesta keskustelusta, joissa yrittäjyys helposti leimaantuu vastakkain palkansaajan kanssa eikä tunnu nauttivan yhtäläistä arvostusta edellä mainitun kanssa. Miksi? Luulisi yrittäjyyden juurien olevan kuitenkin syvemmällä arjesta selviytymisen historiassa kuin palkansaajien. Itse olen elänyt lapsuuden 70-luvun lopun sekä 80-luvun nousukauden ja hyvinvointivaltion sylissä, joka nyt, historiaa taaksepäin katsoen on luonut ainakin meille, sen ajan lapsille, tasa-arvoisemman kuvan yhteiskunnasta ja siellä tehtävästä työstä kuin miltä nykyinen pirstaleinen ja polarisoitnut maailma näyttäytyyy. Tällä tarkoitan, että olen itse pitänyt yrittäjyyttä aina täysin tasavertaisena elannon hankkimisena palkansaajiin nähden ja oppinut vasta näin myöhään, että teemaan liittyy myös vahvoja arvolatauksia.
Mikäli siirryn henkilöhistoriassani 90-luvun puoliväliin, jolloin opiskelin Sosiaalialan ohjaajaksi Espoon terveydenhuolto- ja sosiaalialan laitoksessa, voin ryhtyä tarkastelemaan yhteiskunnallisen tietoisuuteni ja siihen kuuluvan identiteettini syntyvaiheita. Orastava mielenkiintoni yhteiskunnalliseen statukseeni tai oman elämäni vaikutusahdollisuuksiin kärsi heti suuren pettymyksen, sillä jo valmistuttuani oli tutkintoni ”vanhentunut” ja mielestäni pois tulevaisuuden markkinoilta, olin valmistunut poistuvaan tutkintoon opistotason ammattipätevyyteen. Tämä tutkinto lakkasi suurin piirtein sillä hetkellä olemasta tuore, kun sain tutkintotodistuksen käteeni. Muistan olleeeni erityisen kiinnostunut sosiologiasta ja ensi kertaa elämäni aikana myös ihan tosissani omista vaikutusmahdollisuuksistani elinkaareni seuraviin vaiheisiin.
Näihin 90-luvun ammattiopintoihini liittyi myös eräs tärkeä seikka, jota en silloin vielä hahmottanut. Nimittäin sellainen suuri asia kuin Hyvinvointivaltion eetos romahti 90-luvun lamaan ja minäkin kahlasin opinnoissani tuoreita artikkeleita siitä, miten hyvinvointivaltio on liian kallis järjestelmä, eikä sen vuoksi millään tavoin kestävällä pohjalla tulevaisuuden maailmassa. Jälikikäteen viisasteltuna tuntuu, että eetos vaihtui hyin nopeasti uusliberalistiseen markkinatalouteen ja alituiseen puheeseen rahasta ja markkinoiden käyttäytymisestä. Mitä maksaa ja kenelle annetaan? Yhteiskunnan nykyisten rakenteiden tuomiopäivä koitti. Yrittäjyyden ”uusi puhe” alkoi oman näkemykseni mukaan juuri tällöin. Mikäli olisin kasvatustieteilijä väittäisin, että yrittäjyyden piilo-opetussuunnitelma oli synnytetty.

Oman uskomukseni mukaan hyvinvoiva ihminen on kautta aikojen aina halunnut olla aktiivinen ja ajoittain laiska. Tietynlainen yrittäjyys on siksi aina elänyt sinnikkäissä geeneissämme enkä ole aina aivan varma, millä tavoin sen ”tuotteistaminen” arkeemme on loppujen lopuksi viisainta. En taida edes uskoa systemaattisuuteen ja suunnitelmallisten asioiden toteutumiseen niin paljoa, että haluaisin antaa arjen yrittäjyydelle selkeitä määreitä. Käytin juuri sanaa tuotteistaminen, mutta itselle se on ironiaa nykypäivän uskosta, jossa tuotetaan puhetta tehokkaista prosesseista, asiakkuuksien hankinnasta, markkinoista, ja palveluista myös kaiken inhimillisen ja humaanin keskellä, ikään kuin kaikki ihmisyys ja inhimillisyys voitaisiin kääntää markkinakielelle vain siksi, että millään muulla ei ole enää mitään väliä kuin rahan liikkumisella. Summa summarum väitän,että Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta 90-luvun lama vaihtoi hyvinvointivaltion eetoksen yrittäjyyden eetokseksi.. Muutos on tietenkin tapahtunut asteittain ja on yhä käynnissä.. Sitä pääsee tarkastelemaan etenkin poliittisella foorumilla,joissa puhutaan rakkenteiden murtumisesta ja yritetään etsiä sovinnollisia ratkaisuja sotella, lakoilla, milloin mitenkin, mutta muutos on västämätön, enkä ole aivan vakuuttunut onko sen mahdollista toteutua niin hillitysti kuin haluaisimme.
Oletko itse huomannut puheen muutoksen: Nyt puhutaan Hyvinvointiyhteiskunnasta ( ei valtiosta). Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmiset ovat itse vastuussa hyvinvoinnistaan ja ”omasta onnestaan.” Unelmia ei ole ainoastaan lupa, vaan ehkä jopa velvollisuus toteuttaa ja sankari-tarinat ovat, jos mahdollista, entistäkin suosituimpia. Myös epäonnistuminen on omalla vastuulla, (oli kyseessä sairastuminen tai Yt:t) ja on tärkeää yrittää nousta aina tuhkasta kuin Fenix-lintu, sillä muutoin on itse aiheuttanut kurjuutensa.
Yrittäjyys on siis tunkeutunut myös terveyteemme ja sosiaaliseemme voimakkaasti. Kaikkeen yhdistyy voimakas puhe rahasta ja inhimillisen sekä humaanin kalleudesta. Itsekkyys on arvokasta ja onnistuminen lähes pakotettu päämäärä. Omasta mielestäni tämä kaikki kulkee täysin käsi kädessä yksilönvapauden ja uusliberalistisen tahtotilan kanssa.
Kuten alussa kerroin, olen kasvanut erilaisen eetoksen syleilyssä, joten arvomaailman muutos tuntuu konkreettisesti iholla. Sen verran on kuitenkin itselläkin vuosia mittarissa, että todella ymmärrän muutoksen olevan elämän peruselementtejä, enkä haaveilekaan kaiken pysyvyydestä. Aikakautemme näyttää myös hyvin eri tavoin ihmislajimme inhimillisyyden kuin sotien jälkeinen aika. Olen hyvin vaikuttunut edellisen sukupolvien saavutuksista, rakennetusta infrastruktuurista, instituutiostamme ja byrokratiastamme. Toisinaan lähes tunnen niiden takana eläneen hyvän tarkoituksen sekä eheään ja ja psyvyyteen ohjaavan tahtotilan ja pyrkimyksen. Kyllä Suomi sitten vaan on oikeastikin hyvä maa asua ja elää, onnellinen ansaitusti.
Mutta olen aikani kansalainen ja ympäröivät vaikutteet tarttuvat minuunkin. Sosiaalityöstä on nyt jo siunaantunut monen moista kokemusta ja kentällä työskennellessä valtakunnan politiikka tuntuu ikävästi nahoissa. Kuntaliitokset, Sotet ja kansainväliset yksityiset pörssiyhtiöt, jotka ovat tulleet ja ”popsineet”, valtavat määrät yksityisiä sote-alan yrityksiä, joita yhtäkkiä alkoi ilmaantumaan tuon tuostakin täydentämään julkisia palveluita. Samalla nämä suurjätit laskevat yleistä palkkatasoa jo muutenkin matalapalkkaisella alalla.
Rahapuhe aiheuttaa minulle voimakasta eettistä uupumusta ja tuottaa ongelmia tehdä työtäni kuntasektorilla hyvin, kun resurssit ovat kohtuuttoman niukat ja omien arvojen mukaista työtä alkaa olla vaikea toteuttaa. Niinpä päiväunelmat ovat perin luontevasti karanneet ”johonkin omaan”, itselleen merkityksellisten arvojen ja asioiden toteuttamiseen sekä yrittäjyyden tutkimiseen myös uteliaasti sen selvittämiseen, mitä se on ja onko se sitten minulle, jos nykyisillä reunaehdoilla kuntien tarjoamat työmahdollisuudet etäännyttävät minut tärkeästä?
Minäkin haluan onnistua.. elämässäni! Kokea sen mielekkääksi ja merkitykselliseksi ja saada onnistumisen kokemuksia tekemissäni asioissa. Tiedostaen samalla, että epäonnistumiset ovat myös elämän välttämätön pakko ja tuskallisten tunteiden aiheuttaja.
Tavallaan olen myös kiitollinen, että minulla on mahdollisuus!Eikö ole liian arvokasta olla sitä käyttämättä eli ” koska mä voin” ja koska mä haluan tietää ja koska mä olen aikakauteni tuote.
Nyt selvitetään voiko humaani elätää itsensä ja perheensä voiko sosiaalisesta pääomasta muodostua itselle myös inhimillistä pääomaa ja jotain niin ihmillisesti hyvää, että se tuottaa yhteistä arjen pääomaa muillekin? Siksi yrittäjyys.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: