Arkikullan sielu ja tulevaisuuden megatrendit

Ovatko Sitran Megatrendi-kortit sinulle tutut? Yhdet löytyvät Arkikullasta ja toiset ovat minulla kotonakin, sillä toisinaan koen, että ajattelussa auttaa, kun ottaa vähän perspektiiviä. Historia on äärimmäisen mielenkiintoisat, vaan onhan toki tulevaisuuskin. Lainaan Sitran megatrndi- kortteja tähän vähän ja pohdin samalla, onko Arkikullalla sijaa tulevaisuudessa.

  1. nostamassani kortissa lukee: ÄÄRIMMÄISET SÄÄILMIÖT YLEISTYVÄT. No tämä on jo nykyisyyttä, ei pelkästään tulevaisuutta. Eittämättä suurin vuosisatamme haaste tulee todennäköisesti olemaan selviytyykö ihmiskunta? Veikkaan, että todennäköisesti kyllä. Olemme niin viehättyneitä kaikkeen äärimmäisen jo muutoinkin. Sinnikkyys ja sopeutumiskyky on todistettu jo useampaan otteeseen lajimme historiassa, joten eiköhän tämä tästä. Tämän äärimmäisyyden lisääntyessä Arkikulta haluaa tarjoat sinulle kuitenkin jotain mikä on ihmisyydessä pysyvää.
  2. nostamani megatrendi kortti: ROBOTISAATIO, Robotisaation ja tekoälyn yhteisvaikutus on se, että robotit suoriutuvat koko ajan yhä paremmin erilaisista tehtävistä. Hyvä. Keskitytään me ihmisetkin sitten siihen, missä voimme kehittää ihmisyyttä ja nostaa ihmisyyden vahvuudet ylivertaiseen asemaan suhteessa robotteihin. Empatiataidot (= vuorovaikutusosaaminen ja tunnetaidot) ovat vielä meidän lajin ydintä. Arkikulta haluaakin auttaa ja tukea vahvistamaan näitä piirteitä meissä kaikissa. Se tapahtuu tarjoamalla paikan kohdata muita, harjoitella vuorovaikutusta, jakaa ja kokea yhdessä tunteita esitysten ja vertaisryhmien äärellä ja teenata sillä tavoin peilisolujemme värähtelyä ja empatiaa toisiamme kohtaan. tule siis osallistumaan ja jakamaan kokemusten herättämiä ajatuksia itsessä. Sehän vuorovaikutuksessa on niin antoisaa. Tehdään sitä lisää livenä ja paikkana meillä ainakin nyt tämä Arkikulta.
  3. kortti: SOSIAALISEN PÄOMAN KOROSTUMINEN, Sosiaalinen pääoma tarkoittaa sosiaalisia verkostoja ja niissä syntyvää luottamusta ja vastavuoroisuutta. Tämä se vasta on positiivinen trendi ja onhan vastavoimankin noustava kulttuurissamme esiin. Vastavoimalla tarkoitan kulttuurista ja sosiaalista liikehdintää vaihtoehdoksi lisääntyvälle teknologialle, byrokratialle ja kaiken maailman järjestelmille. Arkikulta haluaa tarjota nimenomaan tätä eli arkeen sulautuvaa hyvinvointia muilla kuin teknologiaan ja digitalisaatioon liittyvillä keinoilla.
    Arkikulta on hyvinkääläistä ja suomalaista kulttuuriperintöä kunnioittava ympäristö, joka pyrkii tarjoamaan hyvinvointia ja merkityksellisuuden kokemuksia mahdollistamalla paikan kohtaamiseen, elämysten kokemiseen, rauhoittumiseen ja osallistumiseen. Arkikullassa on tarkoitus tutkia erilaisia tunteita ja tunnelmia itsessä, olla mukana jakamassa kokemuksia, nähdä ja tuntea taide itsessä ja jakaa ajatuksia elämästä. Arkikullan olemassaolon merkitys on tarjota arjen pääomaa. Arkikullassa on mahdollista hengittää hetki rauhassa, ravita itseä, kohdata muita, tarjota tai kokea pieniä elämyksiä ja ajattelunpaikkoja, joissa voi oivaltaa uusia näkökulmia.
    Arkikulta voi olla paikka kenelle tahansa jakaa omaa osaamistaan, kokeilla hupsuja juttuja ja koota ihmisiä yhteen. Yhtälailla se voi olla foorumi tiukoille faktoille ja piinkovalle asiantuntijuudelle. Ennen kaikkea: se on käytössänne myös teidän unelmien toteuttamiselle ja ihmisten yhteen kutsumiselle!
    Arkikullan ”sielu” edustaa kokeilukulttuuria ja koska se on taidekahvila, se ei tunnista epäonnistumisia perinteisessä merkityksessä, vaan se on läsnä sinulle ja halua olla olemassa siksi, ettei tiedetä mitä kaikkea huomenna voi siellä tapahtua.

Miten hyvinvointi voisi kestää?

Mikä meitä kaikkia yhdistää? Se, joka eroaa juhlasta, onnettomuudesta ja voimakkaista tragedioista. Se, että aina tulee huomen ja lähtökohtaisesti voi olettaa olevan enemmän päiviä, jotka jollain muotoa muistuttavat toisiaan kuin ovat täynnä muutoksia ja jyrkkiä tunnevuoristoratoja.
Arjen suloiset päivät, jotka lohdullisesti ja uskollisesti seuraavat toisiaan ja filosofisesti tarkasteltuna luulen, että arjen kestävä hyvin vointi on tärkeimpiä saavutuksia kunkin elinkaaren aikana.
Saattaa olla, että jokaisella historian ajanjaksolla on omat vitsauksensa, mutta nykykulttuurimmekin haastaa jälleen elinolosuhteita ja rauhallista arkea aivan omalla omituisella tavallaan. Tällä tarkoitan läntisen maailman kulutushysteriaa ja yltäkylläisyyttä, joka jatkuvasta tiedon lisääntymisestä huolimatta kulkee uskollista kasvu-uraansa. haastamaan näitä elämän peruselementtejä pitkäjaksoisen rauhan ja yltäkylläisyyden aikana.
Mukavuudenhaluinen ja kekseliäs lajimme on luonut itselleen lukemattomia ansoja, joilla keskellä yltäkylläisyyttä ja rauhanaikaa, terveinä sosiaalisten suhteiden ympäröimänä pystyy sabotoimaan omaa hyvinvointiaan ja arkea monin eri tavoin. Veikeitä on lajimme ominaisuudet.
Olen miettinyt arjen elementtejä usein elämässäni. Menettäessäni äitini 13-vuotiaana, muutos arkeeni oli massiivinen. Varmasti isäni kokemukset evakkotaipaleelta (s.30.0430) sodan aikana ja jatkuva pelon ilmapiiri olivat merkittävässä roolissa myös hänen arjessaan identiteettinsä syntyvaiheissa, enkä voinut välttyä huomaamasta miten monet noista arvista vaikuttivat hänen henkilökohtaisen hyvinvointiinsa läpi loppuelämän.
Olen saattanut molemmat vanhempani tuonpuoleisen rajalle karussa sairaalaympäristössä ja pohtinut miten paljon voi muuttua yhdessä yössä. Itsellenikin kävi niin, että yhtäkkiä heräsin sairaalan teho-osastolta hengityskoneessa, toinen puoli halvaantuneena. Kerrassaan outo ja ahdistava kokemus. Oma sairastuminen on toistaiseksi ollut pysyvin vedenjakaja elämässäni, eikä arki ole enää koskaan tuntunut samalta kuin ennen sitä, vaikka tapahtumasta on jo lähes pieni ikuisuus, 14- vuotta. Huominen on tullut toistaiseksi aina. Eikä mikään saa enää minua autuaammaksi kuin tavallinen arki (”ei sitä ymmärrä ennen kuin sen menettää”, ovat viisaat aina sanoneet).
Oletko sinä pysähtynyt pohtimaan, mitkä elementit muodostavat valveilla olostasi mahdollisimman hyvää? Arjesta nautinnollista ja autuasta?
Suomen Mielenterveysseuran julkaisema Mielenterveyden käsi, josta itse käytän nimeä, hyvinvoinnin käsi. Se kuvaa mitä oivallisimmin jokaisen meidän hyvinvoinnin ja autuaan arjen perustuksia. Tämän visuaalisen viitekehyksen olenkin painanut visusti sydämeeni vaikka lähes kaikki nuoruusvuodet kapinoin toistuvia rutiineja ja samankaltaisuuksia vastaan (Oppia ikä kaikki ) Olin tosin niin anarkisti individualisti, että suunnittelin myös eläväni ikäni lapsettomana, avosuhteessa mielellään Helsingin keskustassa. Jostain on kuitenkin matkaan tarttunut aviomies, kaksi lasta, kaksi koiraa, farmariauto ja asuntolaina omakotitalosta. Miten omaperäistä! Samalla tavoin elämyshakuiset päiväni ovat vaihtuneet onnellisuutta, helppoutta ja turvaa tuoviin toistuviin rutiineihin ja viimein tässä keski-iässä olen oivaltanut myös luovuuden ja itseilmaisun loputtomat mahdollisuudet ja äärimmäisen tärkeät hyvinvointivaikutukset.
Kutsun sinut juuri siksi mukaan Arkikultaan suunnittelemaan, luomaan ja kokemaan, nyt on juuri oikea hetki antaa luovuuden ja itseilmaisun lähteä kokonaan lapasesta ja lisätä kulttuuria ja taidetta jokaisen meidän arkeen, niin että saadaan kaikki irti elämästä! Mukana?
Kerrataan vielä kädellisen hyvän arjen resepti: Peukalo: lepo, etusormi: ravinto (huom! tärkeä pinsettiote meille kädellisille!) keskisormi: sosiaaliset suhteet , nimetön: ulkoilu ja liikunta ja pikkusormi: luovuus ja itseilmaisu. Käden metafora on tosiaan mitä parhain, sillä kuten kokemuksesta tiedämme, pienikin haava yhdessä sormessa aiheuttaa usein melkoista haittaa arjessa, puhumattakaan, että koko sormi puuttuisi!
Otsikkoon vastatakseni tuumaan, että Kestävä hyvinvointi on ennen kaikkea näiden perustarpeiden kunnioittamista ja vaalimista sitä noudattamalla syntyy ihmisyydestä ja muiden kanssa olemisesta kanssa parasta mahdollista.
lepoa, ravintoa, läheisyyttä, kohtaamista, liikettä luonnossa ja itseilmaisua luovasti, siitä on kestävä hyvinvointi tehty!

Kulttuuriperinnön lohdutus

Millaista kulttuuriperintöä mahdamme kantaa sisällämme suomalaisina, yksilöinä tai jonkin kaupungin asukkaina?
Millainen on hyvinkääläinen kulttuuriperintö? Kulttuurikahvila Arkikulta tarjoaa olemassaolollaan pienen palan paikallista kulttuuriperintöä aistittavaksi. Se sijaitsee lähes autenttisella yli sata vuotta vanhalla tontilla, jossa tämän pienen rakennuksen lisäksi on piharakennus ja nk. päärakennus, mikä sisältää liiketiloja sekä asuinhuoneistoja. Piharakennus on nykyisellään ajautunut ajaman varaston roolia, mutta aikojen alussa siinä ovat sijainneet sauna, huussi sekä puuliiteri. Tontti on aivan keskustan tuntumassa ja silti hitusen syrjässä, mutta astuttuasi portista pihapiiriin humpsahdat samalla ajassa taaksepäin historian kerroksiin, jossa tällaiset pienet puiset talot ympäröivät Ossian Donnerin tänne perustamaa villatehdasta ja kaupunki alkoi syntyä sen ja muutama vuosikymmen aikaisemmin rakennetun rautatien ympärille. Ihmiset tulivat tehtaaseen töihin ja rakensivat asuintaloja ja koulukin perustettiin lähelle. Hyvinkään itäpuolelle alkoi viimein 1800-1900 lukujen vaiheessa syntyä muutakin kuin Ahdenkallion kartanon metsästys- ja viljelymaita ja uudenlainen arki alkoi täällä monelle uudelle perheelle.
Olen kahvilan avattuani (7.6.2019 saanut kuulla lukuisia tarinoita, joita itseä vanhemmat hyvinkääläiset ovat tulleet paikkaan muistelemaan. Naapuritontin kioskista, päätalossa sijainneista liikehuoneistoista Luistinradasta pihamaalla sekä huusin katosta mäenlaskupaikkana talviaikaan. Morsiankin oli erään miehen veljelle löytynyt yläkerrasta ja häitä jon tässä pienessä talossa vietetty ainakin muutamat. Muutama hääyökin nukuttu. Näitä arvokkaita kertomuksia kuunnellessa talo on joka kerta ”herännyt vahvemmin” henkiin itselleni ja samalla se on sekä rikastanut omaa hyvinkääläistä kulttuuriperintöäni että myös sitouttanut minua paikkakuntaan. Nyt juuri koen lähes kunniatehtäväkseni olla jatkamassa tämän pienen mökin arkea vielä 2020- luvulla. Valtavan hienoa saada liittyä tähän historialliseen jatkumoon.
Kutsun teitä kaikkia lämmöllä ovesta sisään tämän saman kulttuuriperinnön lohduttavaan syleilyyn. Nyt me yhdessä luomme tämän paikan arkea ja saame nauttia historian lohduttavasta tuulahduksesta. siitä, että täällä on ollut ihmisiä ennen meitä ja on nytkin ja meitä yhdistävät nyt juuri nämä seinät ja ihmisyys. Me kaikki ennen ja nyt kuulumme tänne ja olemme osa juuri tämän talon tarinaa ja kokemushistoriaa. Lämpimästi tervetuloa aistimaan tämä.
Myös siis fyysinen kulttuuriperintö tuottaa ihmeellistä merkityksellisyyden kokemusta antamalla mahdollisuuden olla samalla osa jotain suurempaa tarinaa, hyvinkääläisyyttä , suomalaisuutta, ihmisyyttä. Tällaisen kokemisesta tuntee lohdutuksen lisäksi kiitollisuutta ja nöyryyttäkin : Säilytetään vanhat talot ne tekevät hyvää meidän sielulle.

Hengenheimolaisuus

Millainen voisi olla Arkikullan oma heimo? vanhalla yritysslangilla tällä tarkoitetaan yrityksen asiakasprofiileja tai asiakassegmenttejä. Millaisia tunteita asiasprofiili-sana herättää sinussa? entä heimo? Tunnistan itsessäni voimakkaan kielteisen kohahduksen, joka liittyy jonkinlaiseen ajatukseen: miksi (minua tai sinua?) meitä tarvitsee lokeroida ? Vastareaktioni on yllättävän voimakas: En halua kuulua mihinkään profiiliin, tiettyyn heimoon tai lokeroon. Entä sinä? Olisi psykologisemman analyysin paikka pohtia, mikä tämän voimakkaan tunnereaktioni taustalla on tai mihin traumohin se sukupolvieni ketjussa kytkeytyy. Henkilökohtaisesti tunnistan myös muista yhteyksistä, että mikäli joku kertoo minun olevan jotakin tiettyä, niin omasta mielestäni en ainakaan ole. No, en tietenkään kiellä olevani, äiti, vanhempi, puoliso, sosionomi, yrittäjä, koiranomistaja, kuorolainen, aktivisti, arjen asiantuntija jne.. Mutta kuten listasta voi päätellä, minuutemme on niin kovin monitasoinen ja moniulotteinen, että sen supistaminen yhteen määrittelyyn, herättää tunteen muiden puolien epäreilusta ulosjättämisestä.
tämän vuoksi yritysmaailmassa ollanki ryhdytty kyttämään jonkin palvelun tai tuotteen vakituisista käyttäjistä ”heimo”- termiä. Sen tarkoituksena on avartaa myös yrityksen ja palveluiden maailmankuvaa ja hyväksyä, että kukin meistä on yhdessä tilanteessa yhtä ja aivan saman aikaan toisaalla toista.
Kaiken keskellä meillä on tietysti myös inhimilliset tarpeemme ryhmään kuulumisesta. mutta aikamme liberaali individualisti haluaa itse määritellä itsensä ja löytää ehkä myös sattumalta heimonsa tai yksittäisen kokemukse, jonka äärellä voi jakaa itsestään muiden kanssa.

Hyvinvointia edistäväni kulttuurikahvilani haluaa lähtökohtaisesti avarasydämisesti ihmisyyden perustarpeisiin (lepo, ravinto, sosiaaliset suhteet ja luovuus) ja haaveilee taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusten jakamisesta mahdollisimman laajasti, yhdenvertaisesti ja suvaitsevaisesti.
Joitain ikäryhmille sopivia palveluja voisi olla kuitenkin mukava järjestää. Lapsille Luontokerhoa ja taideavusteista ryhmää, nimeltään Arjen suhinaa
Vertaisuutta vanhemmuutteen: voimaannuttava vanhemmuus.
keski-ikäisille naisille vertaistukea : Luovasti arjessa tai Arjen pääomaa
yhdistyksille, lukupiireille kokoontumismahdollisuus
Työtiimit lisämausteilla
elämänkaaren juhlia varten paikka kokoontua
kulttuurikahvit: kohtaamista ja elämyksiä ammattilaisten ja ”rahvaan” kesken
ja tietenkin kaikki hauskat, villit, uudet ja poikkitaiteelliset ideat, jotka mahtuvat kahvilan seinien sisään.
itseäni kiehtoisi Hyvinkään historiaan liittyvät tapahtumat ja muiden lajien kohtaamien yhdessä:
Lemmikkieläinpäivät ?
Mikä rikastuttaisi sinun arkeasi tai millaisia kohtaamisen paikkoja olet kaivannut? Kerro ihmeessä, sillä kultainen arki kuuluu meille kaikille, väritetään sitä yhdessä: Arkikulta@gmail.com.

Kestävää muotoilua

Omaa yrittämistä ja palvelutarjontaa ohjaa vahva arvopohja ja vastuullinen ajattelu yhteiskunnallisesti, humaanisti sekä sosiaalisesti. Ei kai yrittämisessä muutoin mitään järkeä olisikaan? Tarkoitan, että sen yksi vahvoista motivaatiotekijöistä on mahdollisuus tehdä asioita haluamallaan tavalla. itse on siis erittäin tärkeää, että pystyn seisomaan toimintani takana ylpeänä siitä, etten ole tinkinyt itselle tärkeistä arvoista. yksi tällainen on kestävä toiminta eli yritysslangilla mahdollisesti kestävä muotoili, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa?

Määrittelen sitä niin, että palvelut tapahtuvat vanhaa kulttuuriperintöä edustavassa ympäristössä, yli sata vuotta vanhassa pihapiirissä ja talossa, jonka pienet huoneet on täytetty vanhoilla, käytetyillä huonekaluilla ja astioilla. Yhtä mattoa lukuun ottamatta kaikki tavarat on ostettu ja haettu henkilökohtaisesti joltain ihmiseltä hänen kotoaan. Myös kahvinkeitin, astianpesukone sekä kylmälaitteet. Itselle on tärkeää, että jo olemassa olevat esineet saavat mahdollisimman pitkän elinkaaren ja tämä toimintaympäristö huomioon ottaen, uudet esineet tai huonekalut eivät olisi esteettisesti myöskään sopineet miljööseen. Nyt kukin esine kertoo omia tarinoita henkimällä jo elettyä ja koettua. Ne luovat samalla oman tunnelmansa tilaan ja vahvistavat t parittomuudellaan sekä kolhuillaan suvaitsevaisuuden ja sallivuuden ilmapiiriä: ”sinullakin on oikeus tulla tänne juuri sellaisena kuin olet. Olet arvokas ja hyödyllinen juuri tuollaisena, mihin tänään voit ja pystyt!

tämä projektini on rakentunut hyvin intuitiivisesti, mutta yhtä lailla koko ajan ohjenuorana on ollut, että tämä pieni kulttuuri- ja taidetalo kestää aikaa, eikä hyppää ohimenevien trendin aallokossa tai pyri tavoittelemaan markkinahumu tai suuria massoja. Pyrkimyksenä on vastata aikaa kestäviin ihmisen perustarpeisiin: lepohetki, ravinto, sosiaaliset suhteet, itseilmaisu ja luovuus.
toiminnan tulee olla sen kokoisista, että kaiken järjestäminen ja kokeminen ovat samalla aina sekä elämys että mahdollisuus kohdata ja kokea asioita, joista jää hyvä mieli ja koetut asiat pystyy ymmärtämään, jäsentämään ja pureskelemaan niin, että saatua hengen ravintoa riittää kuin ”pitkäkestoisesta hiilihydraatista ” eli oivalluksia ja hyvää mieltä kestäisi melko pitkään eikä ainoastaan nopeasta noususta ja laskusta huumaantumalla. Siksi klassista taidetta: musiikki, kirjallisuus. kuvataide ja käsityöt, vaikka toki myös nykytaiteiden formaatissa. kulttuuriin kuulu muutos ja taiteisiin luovuus, joten kestävää on myös se, että kykenee sekä nauttimaan klassisesta vanhasta kuin inspiroitumaan uudesta. Klassisuus peilautuu ihmisyyden muuttumattomiin elementteihin ja nykykulttuuri edustaa aikaa jota koemme ja elämme juuri nyt.

No voihan yrittäjyys

Miten oiva onkaan äidinkielemme! Yrittäjä- sanana ja merkityksenä kuvaa hyvin osuvasti yhteiskunnan asenteita sekä yrittäjänä toimivien arkea: yritä, yritä!
Totta tietenkin. Monenlaista sinnikkyttä ja yrittämistä tarvitaan elannon saamisessaja ylipäänsä arjessa selviytymisessä. Hyvin tuoreena yrittäjänä olen ollut kuitenkin yllättynyt niistä kannanotoista, joita saa lukea yritysoppaista, ihmisten elekielestä tai yhteiskunnallisesta keskustelusta, joissa yrittäjyys helposti leimaantuu vastakkain palkansaajan kanssa eikä tunnu nauttivan yhtäläistä arvostusta edellä mainitun kanssa. Miksi? Luulisi yrittäjyyden juurien olevan kuitenkin syvemmällä arjesta selviytymisen historiassa kuin palkansaajien. Itse olen elänyt lapsuuden 70-luvun lopun sekä 80-luvun nousukauden ja hyvinvointivaltion sylissä, joka nyt, historiaa taaksepäin katsoen on luonut ainakin meille, sen ajan lapsille, tasa-arvoisemman kuvan yhteiskunnasta ja siellä tehtävästä työstä kuin miltä nykyinen pirstaleinen ja polarisoitnut maailma näyttäytyyy. Tällä tarkoitan, että olen itse pitänyt yrittäjyyttä aina täysin tasavertaisena elannonhankkimisena palkansaajiin nähden ja oppinut vasta näin myöhään, että teemaan liittyy myös vahvoja arvolatauksia.
Mikäli siirryn henkilöhistoriassani 90-luvun puoliväliin, jolloin opiskelin Sosiaalialan ohjaajaksi Espoon terveydenhuolto- ja sosiaalialan laitoksessa, voin ryhtyä tarkastelemaan yhteiskunnallisen tietoisuuteni ja siihen kuuluvan identiteettini syntyvaiheita. Orastava mielenkiintoni yhteiskunnalliseen statukseeni tai oman elämäni vaikutusahdollisuuksiin kärsi heti suuren pettymyksen, sillä jo valmistuttuani olin ”vanhentunut” ja mielestäni pois tulevaisuuden markkinoilta, olin valmistunut p poistuvaan tutkintoon opistotason ammattipätevyyteen. Tämä tutkinto lakkasi suurin piirtein sillä hetkellä olemasta relevanttu,kun sain tuoreen tutkintotodistuksen käteeni. Muistan olleeeni erityisen kiinnostunut sosiologiasta ja ensi kertaa elämäni aikana myös ihan tosissani omista vaikutusmahdollisuuksistani elinkaareni seuraviin vaiheisin. Valmistuminen muodostuikin lähes pettymykseksi, sillä itseän vuotta myöhemmin opiskelunsa aloittaneet kävivät jo ammattikorkeakoulua ja valmistuivat sosionomeiksi. Jäin käsitykseen, että kaiken takana oli poliittinen päätös, joka liittyi väestön koulutustason nostamiseen. (Laajassa mittakaavassa valtion hallinnoiminen vasta yrittämistä onkin.
Näihin 90-luvun ammattiopintoihini liittyi myös eräs tärkeä asia, jota en silloin vielä hahmottanut. Nimittäin sellainen suuri seikka kuin Hyvinvointivaltion eetos romahti 90-luvun lamaan ja minäkin kahlasin opinnoissani tuoreita artikkeleita siitä, miten hyvinvointivaltio on liian kallis järjestelmä, eikä sen vuoksi millään tavoin kestävällä pohjalla tulevaisuuden maailmassa. Jälikikäteen viisasteltuna tuntuu että eetos vaihtui uusliberalistiseen markkinatalouteen ja alituiseen puheeseen rahast ja markkinoiden käyttäytymisestä. Mitä maksaa ja kenelle annetaan? Yhteiskunnan nykyisten rakenteiden tuomiopäivä koitti. Yrittäjyyden ”uusi puhe” alkoi oman näkemykseni mukaan tällöin. Mikäli olisin kasvatustieteilijä väittäisin, että yrittäjyyden piilo-opetussuunnitelma oli synnytetty.

Oman uskomukseni mukaan hyvinvoiva ihminen on kautta aikojen aina halunnut olla aktiivinen ja ajoittain laiska. Tietynlainen yrittäjyys on siksi aina elänyt sinnikkäissä geeneissämme enkä ole aina aivan varma, millä tavoin sen ”tuotteistaminen” arkeemme on loppujen lopuksi viisainta. en taida edes uskoa systemaattisuuteen ja suunnitelmallisten asioiden toteutumiseen niin paljoa, että haluaisin antaa arjen yrittäjyydelle selkeitä määreitä. Käytin juuri sanaa tuotteistaminen, mutta itselle se on ironiaa nykypäivän uskosta, jossa tuotetaan puhetta tehokkaista prosesseista, asiakkuuksista, markkinoista, ja palveluista myös kaiken inhimillisen ja humaanin keskellä, ikään kuin kaikki ihmisyys ja inhimillisyys voitaisiin kääntää markkinakielelle vain siksi, että millään muulla ei ole enää mitään väliä kuin rahan liikkumisella. Summa summarum väitän,että Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta 90-luvun lama vaihtoi hyvinvointivaltion eetoksen yrittäjyyden eetokseksi.. Muutos on tietenkin tapahtunut asteittain ja on yhä yhä edelleen käynnissä.. Sitä pääsee tarkastelemaan etenkin poliittisella foorumilla,joissa puhutaan rakkenteiden murtumisesta ja yritetään etsiä sovinnollisia ratkaisuja sotella, lakoilla, milloin mitenkin, mutta muutos on västämätön, enkä ole aivan vakuuttunut onko sen mahdollista toteutua niin hillitysti kuin haluaisimme.
Oletko itse huomannut puheen muutoksen: Nyt puhutaan Hyvinvointiyhteiskunnasta (. ei valtiosta). Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmiset ovat itse vastuussa hyvinvoinnistaan ja ”omasta onnestaan.” Unelmia ei ole ainoastaan lupa, vaan ehkä jopa velvollisuus toteuttaa ja sankari-tarinat ovat, jos mahdollista, entistäkinsuosituimpia. Myös epäonnistuminen on omalla vastuulla, (oli kyseessä sairastuminen tai Yt:t) ja on tärkeää yrittää nousta aina tuhkasta kuin Fenix-lintu, sillä muutoin on itse aiheuttanut kurjuutensa.
Yrittäjyys on siis tunkeutunut myös terveyteemme ja sosiaaliseemme voimakkaasti. Kaikkeen yhdistyy voimakas puhe rahasta ja inhimillisen sekä humaanin kalleudesta. Itsekkyys on arvokasta ja onnistuminen lähes pakotettu päämäärä. Omasta mielestäni tämä kaikki kulkee täysin käsi kädessä yksilönvapauden ja uusliberalistisen tahtotilan kanssa.
Kuten alussa kerroin, olen kasvanut erilaisen eetoksen syleilyssä, joten arvomaailman muutos tuntuu konkreettisesti iholla. Sen verran on kuitenkin itselläkin vuosia mittarissa, että todella ymmärrän muutoksen olevan elämän peruselementtejä, enkä haaveilekaan kaiken pysyvyydestä. Aikakautemme näyttää myös hyvin eri tavoin ihmislajimme inhimillisyyden kuin sotien jälkeinen aika. Olen hyvin vaikuttunut edellisen sukupolvien saavutuksista, rakennetusta infrastruktuurista, instituutiostamme ja byrokratiastamme. Toisinaan lähes tunnen niiden takana eläneen hyvän tarkoituksen sekö eheään ja ja psyvyyteen ohjaavan tahtotilan. ja pyrkimystä Kyllä Suomi sitten vaan on hyvä maa asua ja elää, onnellinenkin ansaitusti.
Mutta olen aikani kansalainen ja ympäröivät vaikutteet tarttuvat minuunkin. sosiaalityöstä on nyt jo siunaantunut monen moista kokemusta ja kentällä työskennellessä valtakunnan politiikka tuntuu ikävästi nahoissa. Kuntaliitokset, Sotet ja kansainväliset yksityiset pörssiyhtiöt, jotka ovat tulleet ja ”popsineet”, valtavat määrät yksityisiä sote-alan yrityksiä, joita yhtäkkiä alkoi ilmaantumaan tuon tuostakin täydentämään julkisia palveluita. Samalla nämä suurjätit laskevat yleistä palkkatasoa jo muutenkin matalapalkkaisella alalla.
Rahapuhe aiheuttaa minulle voimakasta eettistä uupumusta ja ongelmia tehdä työtäni kuntasektorilla hyvin, kun resurssit ovat kohtuuttoman niukat ja omien arvojen mukaista työtä alkaa olla vaikea toteuttaa. Niinpä päiväunelmat ovat perin luontevasti karanneet ”johonkin omaan”, itselleen merkityksellisten arvojen ja asioiden toteuttamiseen sekä yrittäjyyden tutkimiseen myös uteliaasti sen selvittämiseen, mitä se on ja onko se sitten minulle, jos nykyisillä reunaehdoilla kuntien tarjoamat työmahdollisuudet etäännyttävät minut tärkeästä?
Minäkin haluan onnistua.. elämässäni! Kokea sen mielekkääksi ja merkitykselliseksi ja saada onnistumisen kokemuksia tekemissäni asioissa. Tiedostaen samalla, että epäonnistumiset ovat myös elämän välttämätön pakko ja tuskallisten tunteiden aiheuttaja.
Tavallaan olen myös kiitollinen, että minulla on mahdollisuus!Eikö ole liian arvokasta olla sitä käyttämättä eli koska mä voin ja koska mä haluan tietää ja koska mä kolen aikakauteni tuote. Tervetuloa kaikki muutkin mukaan!
Nyt selvitetään voiko humaani elätää itsensä ja perheensä voiko sosiaalisesta pääomasta muodostua jotain niin ihmillisesti hyvää, että se tuottaa yhteistä arjen pääomaa?